Vastoinkäyminen vol. 2

Viikolla 9/2016 se sitten tapahtui, nimittäin taas tuli takapakkia. Lauantaina saliharjoituksen jälkeen polvi turposi aika merkittävästi. Olin edellisinä päivinä käynyt hölkkäilemässä, hiihtämässä ja salilla. En kuitenkaan ollut hajottanut polvea missään, tai en ainakaan ole tietoinen hajoamisesta. Turvotus tuli aika salakavalasti. Olin jo keskiviikkona pannut merkille polven paksuuden, mutta en vielä nähnyt sen olevan erityisen turvoksissa eikä polvessa ollut edes kipuja tai liikerajoituksia.

Yritin saada kevyellä liikkeellä polven nesteitä kiertoon, mm. kevyellä pyöräilyllä ja vesijuoksulla, tuloksetta. Kaksi ja puoli viikkoa kärvisteltyäni kävin näyttämässä polveani ortopedille. Hän väänteli polvea ja totesi eturistisiteen olevan jämäkkä. Syvä huokaus! Olin nimittäin jo pelännyt sen uudelleen hajoamista, mikä ajatuksenakin jo tuntuu absurdilta, sillä mitään kipuja ei ollut missään vaiheessa ja ACL:n hajoamisen kyllä tietää ja tuntee! Polvesta punktoitiin 90ml nestettä - onneksi kirkasta - ulos. Lisäksi ortopedi määräsi buranakuurin ja viikon totaalilevon. Pääsiäisloman otin rauhallisesti ja maanantaina jalka oli vielä melko hyvä. Tiistaina palasin töihin ja torstaihin mennessä polvi oli taas turvonnut! Sain lääkäriltä viikon sairauslomaa ja tässä sitä nyt sitten maataan. 

Tänään kävin vähän salillla tekemässä ylävartaloa, mutta ei siitä harjoittelusta oikein tule mitään, kun takaraivossa jyskyttää tuo polvi. Siitä on tullut viimeisen viiden viikon aikana melkoinen riippakivi. Viikon yritän ottaa kevyesti ja saada jotain muutosta tapahtumaan. Sitten onkin jo aika varattu ortopedille ja mietitään ratkaisuja, jos muutosta ei ole tapahtunut. Ai niin, ja keskiviikkona on soittoaika leikanneen ortopedin Jukka Ristiniemen kanssa. Mielenkiintoista kuulla mitä hän toteaa. Pahimmassa tapauksessa takaisin pöydälle tähystykseen tai vähintään magneettikuviin! Nyt tämä projekti kysyy kyllä kärsivällisyyttä!

Seuraavat päivitykset ovatkin sitten reaaliaikaisia. Katsotaan mikä on tuomio ja milloin tästä päästään takaisin normaaliin rytmiin. Tällä hetkellä reisilihas on näivettynyt lähes lähtöpisteeseensä, eli viiden kuukauden työ on ilmeisesti heitetty hukkaan. En tiedä...

4-5 kuukautta leikkauksesta

Edellisessä blogikirjoituksessa kerroin aloittaneeni hölkkäilyn ja ensimmäisen hiihtolenkinkin olin käynyt. No, tästähän ei ollut kuin suunta ylöspäin. Harjoitteluun oli lisätty myös salilla tehtävät penkille nousut, askelkyykyt sekä yhden jalan kyykyt (tarkkaa päivää en näiden harjoitteiden alkamisesta muista).

Hiihtolenkkejä kävin muutamia perinteisellä, koska vapari kuormittaa polvea enemmän. Kävin jo muutamilla ihan oikeilla hölkkä/juoksulenkeilläkin. Salilla tein jalkojen voiman lisäksi myös ylävartaloharjoitteita. Vesijuoksu oli jäänyt kokonaan (mikä kostautuu myöhemmin), kuntopyörällä tein jo ihan kunnon vastuksen kanssa voimaa ja tehoja. Alkuajan liikkuuvuusharjoituksia en enää tehnyt, ainoastaan venyttelyjä keskittyen etu- ja takareisiin. Harjoituksia kertyi 5-7 viikkoon. Pyrin myös pitämään lepopäiviä, jottei kuormitus nouse liian kovaksi.

Tilanne vaikutti tässä vaiheessa todella hyvältä!

Vastoinkäyminen vol. 1 ja siitä toipuminen

Juu, viikolla 51, eli 2,5kk leikkauksesta iski virustauti, jota sitten kärsittiin koko joulun pyhät. Kuume nousi 39:än ja sain vielä kaupanpäälle silmätulehduksen. Kaksi viikkoa meni sairastellessa ja kuntouttaminen tippui aika lailla nolliin. Joitakin yksittäisiä liikkuvuusharjoitteita jaksoin tehdä välillä. No, polvihan ei tästä tykännyt. Se kipeytyi lumpion alaosasta ja jalan nostaminen ylös suorana tuotti vaikeuksia. Fyssarin näkemys oli, että kalvot olivat niin tiukalla, että se aiheutti kipua. Jumppaamalla ja kuntopyörällä se paranisi!

Kuntouttaminen eteni asteittain ja jalan kunto parani koko ajan. 24.1., neljä viikkoa vastoinkäymisestä kävin ensimmäisellä hiihtolenkillä. Ihan vain perinteistä ja pääosin tasatyöntönä. Se teki kuitenkin pääkopalle hyvää huomata, että tässä projektissa mennään eteenpäin!

26.1. kävin ensimmäiset hölkkälenkit. Suurimmaksi osaksi se oli kävelyä, mutta fyssarin ohjein hölkkäilin varovasti muutamia valotolpan välejä. Leikkauksesta oli siis kulunut 4 kuukautta.

3-4 kuukauden välinen aika tulisi kuntoutuksessa ottaa varovasti, sillä silloin eturistiside on heikoimmillaan, ilmeisesti jonkin sortin kudoksen uusiutumisen takia. Tämä ei siis tarkoita, että mitään ei saisi tehdä, vaan jalan tuntemukset ovat jo melko hyvät, mutta rakenteellisesti se on heikko ja tämä voi innostuessa aiheuttaa uusia vammoja. Itse odotin kiltisti hölkkäilyn aloittelua vasta tämän vaiheen jälkeiseen aikaan.

Kuntoutus etenee normaalisti

Leikkauksen jälkeisillä viikoilla 3-11 kuntoutus eteni normaalisti. 9.11. palasin töihin. Tämä tietenkin hieman vaikeutti kuntouttamista, kun aikaa ei enää ollut käytettävissä niin paljon. Illat sitten pyhitettiin jumppaamiselle. Kaikin puolin olo oli hyvin normaali. Kävely portaissa tuotti pieniä vaikeuksia, mutta muuten kaikki meni suunnitelmien mukaan. Fyssarilla kävin parin viikon välein, jossa harjoitettiin liikkuvuutta ja käytiin läpi erilaisia kuntoutusliikkeitä.

Pääsosin kuntoutus koostui alkuajan jumpista, vesijuoksusta sekä salilla kuntopyöräilystä sekä erilaisista ylävartaloharjoitteista. Kertoja tuli 5-7 ja siihen päälle liikkuvuusharjoitukset 2-3 kertaa päivässä.

Leikkauksen jälkeiset viikot 1-2

Pari ensimmäistä päivää leikkauksesta olivat tuskaisimmat. Nukkuminen oli hyvin katkonaista, koska pienikin jalan liikuttaminen tuotti tuskaa. Minulle annettiin Terveystalolta neljä pilleriä jotain todella vahvaa kipulääkettä sekä reseptillä Tramalia. Tein heti periaatepäätöksen, että syön pelkästään buranaa ja jätin Tramalit kokonaan hakematta. Tämä siksi, etten halunnut lääkkeen tuomia sivuvaikutuksia. Söin ainoastaan ne neljä pilleriä aina iltaisin. Kipu ei mielestäni ollut niin kova enkä loppujen lopuksi edes haikaillut kovempien kipulääkkeiden perään. Sivuvaikutuksia toki tuli niistä neljästäkin pilleristä; aivan älytön ummetus! Tuntui, että lusikalla saisi kaivaa tavaran ulos. Tämä onneksi hellitti muutamassa päivässä.

Jalkaa piti aloittaa liikutella heti seuraavana päivänä. Lurina vain kävi, kun yritin ojentaa ja koukistaa jalkaa saatujen ohjeiden mukaan. Sairauslomapäivät kuluivat jumppaamisen, jääpussien ja makoilun sekä leffojen parissa. 14 päivää leikkauksesta kävin ottamassa tikit pois ja pääsin aloittelemaan todellista kuntoutusta. Heti seuraavana päivänä tikkien poistosta kävin kokeilemassa kuntopyörää. Eihän se jalka meinannut oikein taipua, mutta tulipa kokeiltua. Muuten tein salilla keski- ja ylävartaloa. Vesijuoksun aloitin seuraavana päivänä. Sitä saikin sitten harrastella seuraavien kymmenen viikon aikana!

Liikkuvuusharjoitteet alkoivat tuottamaan tulosta melko pian ja sain jalan liikeradat siihen malliin, että kuntopyöräily ilman vastusta sujui jo melko hyvin. Tämä yhdessä vesijuoksun kanssa nopeutti kontoutusta todella paljon! Näiden lisäksi vahvistin ylävartaloa penkissä sekä vetokelkalla ja skiergolla.

Leikkauspäivä

Kaksi viikkoa kontrollikäynnistä varmistui leikkauspäivä: 23.9. klo 10. Olin jo kertonut mahdollisesta leikkauksesta töissä, mutta sain ajan yhden päivän varoituksella, joten siinä pukkasi hieman kiire saada seuraaville kuudelle viikolle tuuraaja.

5.00 lähdin keskiviikkona kotoa taksilla juna-asemalle, josta matkustin Ouluun. Terveystalolla minua oli ottamassa hoitaja vastaan, joka antoi vaatteet ym. Tämän jälkeen oli leikkaavan ortopedin, Jukka Ristiniemen kanssa keskustelu. Leikkaus suorittettaisiin ns. all-inside -tekniikalla ja uusi eturistiside tehtäisiin takareiden semitendinosus-jänteestä. Tarkempaa tietoa on saatavilla täältä: http://jristiniemi.fi. Tämän jälkeen sovittiin anestesialääkärin kanssa puudutuksesta. Lääkäri suositteli heti nukutusta ja olin todella huojentunut, ettei selkäydinpuudutusta laiteta!

Tämän jälkeen odotin omaa vuoroani ehkä kolme varttia, en tiedä, ajantaju hävisi siinä pienessä paniikissa. Sain muutaman pillerin jo leikkausta odotellesani. Itse leikkauksesta ei sitten ole muistikuvia, viimeiset sanani ennen tajun lähtöä olivat henkilökunnalle, että: tehkää hyvä polvi, nahdään kohta!

Leikkauksen jälkeen olo oli huono ja tokkurainen. Erityisesti ylös nouseminen tuotti tuskaa. Yhden kerran meinasin pyörtyä. Olo kuitenkin helpotti ja pystyin jo syömään jotain. Leikkaus oli n. klo 11 ja kotiin pääsin n. klo 18. Suuri kiitos Oulun Terveystalon henkilökunnalle! Palvelu oli erinomaista!

Seuraavat 6 viikkoa onnettomuudesta

Onnettomuudesta oli kulunut vajaat kaksi viikkoa, kun aloitin harjoittelun uudestaan. Ohjelmassa oli maasto- ja maantiepyöräilyä, tasatyöntöharjoituksia sekä salilla ylä- ja keskivartaloharjoituksia. Harjoituksia tuli 4-7 kertaa viikkoon. Kävin ostamassa kevyen polvituen, joka toisi varmuutta erityisesti tasatyöntöön.

Kävin muutaman kerran myös fysioterapeutilla. Hän suoritti lachmannin testit ym. ja totesi polvessa olevan väljyyttä. Fyssari suositteli leikkausta, jolla vältyttäisiin lisävammoilta, joita löysällä polvella urheileminen voi aiheuttaa. Keskustelimme myös kuntoutusurakasta. Fyssari yritti luoda positiivista näkemystä väittämällä minun jo kevättalvesta hiihtelevän ihan kunnolla. Itselleni leikkausoperaatio kuulosti kyllä aluksi aika shokeeraavalta. Tosin en ollut koskaan aikaisemmin käynyt leikkauksessa, joten en edes tiennyt mitä odottaa. Eniten pelkäsin mahdollisesti laitettavaa selkäydinpuudutusta!

9.9.2015 kävin sitten saman ortopedin vastaanotolla kontrollissa. Olin jo selvitellyt vakuutusasioita valmiiksi, jos leikkauspäätös tehdään. Vakuutus onneksi korvaisi 4500e maksavan leikkauksen. Ortopedi teki samat vääntötestit kuin fyssari. Polvi oli löysä. Päätös leikkauksesta oli yksinomaan minulla. Takaraivossa hakkasivat fyssarin tekemät skenaariot polvesta, joka ei koskaan tulisi kestäväksi ilman leikkausta. Vastaavasti leikkaukseen meno pelotti ja hirvitti. Voiko jokin mennä vikaan? Mitä jos polvi ei tule kuntoon? Voinko enää koskaan juosta? Tein kuitenkin päätökseni: leikkaus suoritetaan. Koska vakuutus korvaisi leikkauksen, päätimme ortopedin kanssa pyytää minulle aikaa Oulun Terveystaloon kunnallisen sijaan. Olin jonossa ja jäin odottamaan leikkauspäivää kauhunsekaisin tuntein... Illalla lähdin kuitenkin salille.

Kaiken pahan alku on jalkapallo

No niin. Teki mieli aloittaa blogin kirjoittaminen, jotta tästä urakasta jäisi jotain muistiin sekä itselle että muille saman asian kanssa kamppaileville. Olen itsekin lukenut melko paljon ihmisten blogikirjoituksia, erityisesti kuntoutuksen aikaisten hankalien jaksojen aikana. Tämän kirjoittamisen aloitan vasta nyt, 6kk leikkauksesta, uuden sairausloman ajankuluksi. Toivon mukaan tästä on jollekin lukijalle vertaistukea!

Kaikki siis alkoi perjantaina 24.7.2015. Olin juuri ostanut uudet jalkapallokengät ja odotin innolla päivän jalkapallopelejä. Harrastan aktiivisesti juoksua ja hiihtoa ja jalkapallo on kulkenut koko ikäni siinä sivussa, 17 ikävuoteen asti pelasin seuratasolla. Ohjelmassa olisi siis ihan höntsäpalloilut. Nurmi oli päässyt melko pitkäksi ja uusissa futiskengissäni oli erittäin pitävät napit. Edellisistä pallopeleistäkin oli kulunut jo melko pitkä aika. Olimme pelanneet parikymmentä minuuttia, kun pelin tiimellyksessä menetin pallon ja lähdin nopealle pysähdyksellä ja suunnan muutoksella tavoittelemaan palloa uudelleen. Vasemman jalan kenkä puraisi nurmeen kiinni ja polvi vääntyi ikävästi sisäänpäin. Tunsin napsahduksen ja vieressä oleva kaverinkin kertoi kuulleensa sen.

Jalka tuli melko kipeäksi ja annoimme sille ensihoitoa. Mietimme eri skenaarioita, mm. jänteiden tai rustojen napsumista. Mistään pahemmasta minulla ei edes ollut tietoa. Koskaan en ole pallopelejä pelatessani loukannut itseäni enkä sitä osannut edes pelätä.

Illalla suihkuun mennessä jalalle ei voinut varata ollenkaan. Turvotus ei ollut kovin voimakasta, mutta kipuja oli.

Varasin heti maanantaina ajan ortopedille, jonka sain heti seuraavalle päivälle. Aika magneetti- ja röntgenkuvauksiin olikin jo heti sitä seuraavana päivänä. Uutiset olivat sekä hyviä että huonoja: sisäsivusiteessä oli vain lievä repeämä, joka paranisi itsestään. Huonot uutiset olivat eturistisiteen katkeaminen. Lääkäri sanoi, että ilman eturistisidettä voi elää ja polven kanssa voi harrastaa liikuntaa heti, kun kivut ja turvotus ovat hävinneet. Juoksua tulisi kuitenkin aluksi välttää.