maanantai 4. huhtikuuta 2016

Seuraavat 6 viikkoa onnettomuudesta

Onnettomuudesta oli kulunut vajaat kaksi viikkoa, kun aloitin harjoittelun uudestaan. Ohjelmassa oli maasto- ja maantiepyöräilyä, tasatyöntöharjoituksia sekä salilla ylä- ja keskivartaloharjoituksia. Harjoituksia tuli 4-7 kertaa viikkoon. Kävin ostamassa kevyen polvituen, joka toisi varmuutta erityisesti tasatyöntöön.

Kävin muutaman kerran myös fysioterapeutilla. Hän suoritti lachmannin testit ym. ja totesi polvessa olevan väljyyttä. Fyssari suositteli leikkausta, jolla vältyttäisiin lisävammoilta, joita löysällä polvella urheileminen voi aiheuttaa. Keskustelimme myös kuntoutusurakasta. Fyssari yritti luoda positiivista näkemystä väittämällä minun jo kevättalvesta hiihtelevän ihan kunnolla. Itselleni leikkausoperaatio kuulosti kyllä aluksi aika shokeeraavalta. Tosin en ollut koskaan aikaisemmin käynyt leikkauksessa, joten en edes tiennyt mitä odottaa. Eniten pelkäsin mahdollisesti laitettavaa selkäydinpuudutusta!

9.9.2015 kävin sitten saman ortopedin vastaanotolla kontrollissa. Olin jo selvitellyt vakuutusasioita valmiiksi, jos leikkauspäätös tehdään. Vakuutus onneksi korvaisi 4500e maksavan leikkauksen. Ortopedi teki samat vääntötestit kuin fyssari. Polvi oli löysä. Päätös leikkauksesta oli yksinomaan minulla. Takaraivossa hakkasivat fyssarin tekemät skenaariot polvesta, joka ei koskaan tulisi kestäväksi ilman leikkausta. Vastaavasti leikkaukseen meno pelotti ja hirvitti. Voiko jokin mennä vikaan? Mitä jos polvi ei tule kuntoon? Voinko enää koskaan juosta? Tein kuitenkin päätökseni: leikkaus suoritetaan. Koska vakuutus korvaisi leikkauksen, päätimme ortopedin kanssa pyytää minulle aikaa Oulun Terveystaloon kunnallisen sijaan. Olin jonossa ja jäin odottamaan leikkauspäivää kauhunsekaisin tuntein... Illalla lähdin kuitenkin salille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti