maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kaiken pahan alku on jalkapallo

No niin. Teki mieli aloittaa blogin kirjoittaminen, jotta tästä urakasta jäisi jotain muistiin sekä itselle että muille saman asian kanssa kamppaileville. Olen itsekin lukenut melko paljon ihmisten blogikirjoituksia, erityisesti kuntoutuksen aikaisten hankalien jaksojen aikana. Tämän kirjoittamisen aloitan vasta nyt, 6kk leikkauksesta, uuden sairausloman ajankuluksi. Toivon mukaan tästä on jollekin lukijalle vertaistukea!

Kaikki siis alkoi perjantaina 24.7.2015. Olin juuri ostanut uudet jalkapallokengät ja odotin innolla päivän jalkapallopelejä. Harrastan aktiivisesti juoksua ja hiihtoa ja jalkapallo on kulkenut koko ikäni siinä sivussa, 17 ikävuoteen asti pelasin seuratasolla. Ohjelmassa olisi siis ihan höntsäpalloilut. Nurmi oli päässyt melko pitkäksi ja uusissa futiskengissäni oli erittäin pitävät napit. Edellisistä pallopeleistäkin oli kulunut jo melko pitkä aika. Olimme pelanneet parikymmentä minuuttia, kun pelin tiimellyksessä menetin pallon ja lähdin nopealle pysähdyksellä ja suunnan muutoksella tavoittelemaan palloa uudelleen. Vasemman jalan kenkä puraisi nurmeen kiinni ja polvi vääntyi ikävästi sisäänpäin. Tunsin napsahduksen ja vieressä oleva kaverinkin kertoi kuulleensa sen.

Jalka tuli melko kipeäksi ja annoimme sille ensihoitoa. Mietimme eri skenaarioita, mm. jänteiden tai rustojen napsumista. Mistään pahemmasta minulla ei edes ollut tietoa. Koskaan en ole pallopelejä pelatessani loukannut itseäni enkä sitä osannut edes pelätä.

Illalla suihkuun mennessä jalalle ei voinut varata ollenkaan. Turvotus ei ollut kovin voimakasta, mutta kipuja oli.

Varasin heti maanantaina ajan ortopedille, jonka sain heti seuraavalle päivälle. Aika magneetti- ja röntgenkuvauksiin olikin jo heti sitä seuraavana päivänä. Uutiset olivat sekä hyviä että huonoja: sisäsivusiteessä oli vain lievä repeämä, joka paranisi itsestään. Huonot uutiset olivat eturistisiteen katkeaminen. Lääkäri sanoi, että ilman eturistisidettä voi elää ja polven kanssa voi harrastaa liikuntaa heti, kun kivut ja turvotus ovat hävinneet. Juoksua tulisi kuitenkin aluksi välttää.

1 kommentti:

  1. YMPÄRISUUNNITELMA SINGLEILLE, SYRILLE JA HERPEILLE, Hv / Aids 5 vuotta sitten minulla oli syyliä, minua hoidettiin nesteellä, jota levitettiin syyliin, jotka jatkoivat kasvua ja leviämistä ... Seuraavat 2 lääkäriä tekivät laserleikkauksen niiden poistamiseksi. Vuosi leikkauksen jälkeen he kasvoivat takaisin lähelle paikkaa, missä ensimmäiset olivat, joten minulle lopulta kerrottiin, että se oli SHINGLE. Minulla on ollut se hyvin kauan, sain sen huijattavalta poikaystäväni kädeltä ja sain selville, että hän oli myös saanut tartunnan ja lopetin välisen suhteen. Syylät olivat niin hämmentyneitä, koska ne alkoivat levitä kaikkialle. Olen käsitellyt näitä asioita hyvin kauan. Viimeinen hoito, jonka otin, oli noin 2 vuotta sitten, ja hain luonnollista hoitoa Dr.JAMESin yrttilääkkeeltä, viikko hoidon levittämisen jälkeen kaikki syylät olivat poissa. Nyt on 2 vuotta ja muutama kuukausi, minulla ei ole yhtäkään syyliä tai mitään SHINGLE-oireita. wow "" se on hienoa, tohtori JAMES on vihdoin parantanut minut. Jokainen, joka asuu SHINGLESin kanssa, ottaa yhteyttä Dr.JAMESiin luonnollisiin hoitoihin. Tätä kasviperäistä lääkettä on helppo juoda ilman sivuvaikutuksia. Dr.James on parantanut sairauksia, kuten Parkinsonin tauti, skitsofrenia, keuhkosyöpä, rintasyöpä, kolo-peräsuolisyöpä, verisyöpä, eturauhassyöpä, epilepsia Dupuytrenin tauti, keliakia, Creutzfeldt – Jakobin tauti, aivojen amyloidiangiopatia, ataksia, niveltulehdus, Amyotrofinen lateraaliskleroosi, fibromyalgia, fluorokinolonimyrkyllisyys
    Oireyhtymä Fibrodysplasia Ossificans ProgresS skleroosi, kohtaukset, Alzheimerin tauti, lisämunuaiskuoren karsinooma Astma, allergiset sairaudet, Copd, glaukooma, kaihi, makulaarinen rappeuma, sydän- ja verisuonisairaudet, keuhkosairaudet. , Verenpainetauti, Lymen tauti, verisyöpä, aivosyöpä, rintasyöpä, keuhkosyöpä, munuaissyöpä, HIV / aids, herpesvirus, hepatiitti B, maksatulehdus, diabetes, fibroosi. Ota yhteyttä tohtori Jmaesiin, joka paransi minut sähköpostitse [drjamesherbalmix@gmail.com]. .

    VastaaPoista